Hyppää pääsisältöön

Napo-elokuvat

Napo-elokuvat

"Paras tapa käyttää Napoa on ajatella Napon lailla"

Napo-elokuvat on tuotettu tietokonegrafiikan avulla. Ne kuvaavat työssä puurtavia hahmoja, jotka kohtaavat työturvallisuusongelmia.

Päähenkilö Napo ja hänen kumppaninsa ilmaisevat itseään sanattoman kielen avulla. Napo-elokuvien tarinat ovat valaisevia ja opettavia. Ne herättävät kysymyksiä ja stimuloivat keskustelua erityisistä työturvallisuuteen liittyvistä asioista. Joskus ne tarjoavat käytännön ratkaisuja tai johdattavat niihin.

Napo-elokuvien ominaislaatu syntyy juuri tästä opettavaisuuden, kulttuurisen neutraaliuden ja huumorin yhdistelmästä, joka ilmenee piirroselokuvan muodossa. Napo on rakastettava mutta huoleton hahmo. Napon yleismaailmallisen kielen ansiosta elokuvat sopivat kaikille. Kaikki kohtaukset ovat itsenäisiä ja niitä voidaan käyttää yhtenä kokonaisena elokuvana tai yksittäin.

Koska Napo on animaatiohahmo, hän pääsee tutkimaan alueita, joille draama- tai dokumenttielokuvissa ei päästäisi. Hän on myös voittamaton ja iankaikkinen, toisin kuin työntekijät, joita yritämme suojella.

Napo-animaatio tutustuttaa turvalliseen työskentelyyn robottien kanssa. Animaatiossa kuvataan, millaista yhteistyö on robottien kanssa, millaisia vaaroja siihen voi liittyä ja miten vaaroja voidaan...

Työperäiset tuki- ja liikuntaelinvaivat (tule) ovat Euroopan yleisin työperäinen terveysongelma, vaikka niitä pyritään tehokkaasti estämään. Selkä- ja yläraajakivut ovat kaikkein yleisimpiä tule-...

Moni työntekijä on siirtynyt koronaviruksen vuoksi etätöihin. Kotona työskentely ei ehkä aina suju yhtä hyvin kuin toimistolla. Kotona voi olla useita haasteita, kuten työvälineet ja -asennot,...